Kinesioteippaus

Kinesioteippaus

Kinesioteippaus on teippaus, jonka tavoitteena on tukea kehon omaa liikkuvuutta toisin kuin urheiluteippauksen. Kinesioteippausta käytetään useimmiten lievittämään kipua, tukemaan lihastoimintaa sekä vaikuttamaan nivelen liikelaajuuteen ja liikkeen laatuun. Lihasmassan kasvun tukemiseen teippauksesta on hyötyä perustuen siihen, että lihaksen aktivoitumista muutetaan neurofysiologisten tekijöiden kautta. Heikon lihaksen kohdalla aktivoitumista pyritään teippauksella lisäämään, yliaktiivisella puolestaan vähentämään. Kinesioteippausta voidaan käyttää esimerkiksi niska- ja selkävaivojen, tenniskyynärpään ja olkapäävaivojen hoitoon. Kinesiolla pyritään myös hoitomaan pieniä vammoja kuten venähdyksiä, kramppeja, turvotuksia tai esimerkiksi päänsärkyä herättelemällä kehon luonnollista paranemisprosessia.

Kinesioteippauksesta hieronnan yhteydessä veloitetaan 10 euroa. Voit lisätä palvelun ajan varaamisen yhteydessä tai hierontaan tullessasi jos haluat keskustella hierojan kanssa siitä olisiko sinulle hyötyä teippauksesta.  Erillisenä palveluna kinesioteippauksen hinta on 30 euroa.